Meidän filosofiamme


KUNNIOITA IHOASI

BIOEFFECTin missio on ihon luonnollisen nuorekkuuden ja elinvoiman palauttaminen ja ylläpitäminen. Sen välineinä ovat puhtaat raaka-aineet ja edistysaskeleet bioteknologian saralla. Olemme halunneet selvittää, mitä ihon solut tarvitsevat suoriutuakseen tehtävistään paremmin ja kuinka voimme antaa niille tarpeellisia ravinteita, jotta ne voivat toimia tasapainoisesti. Suhtaudumme ihon biologiaan ihaillen ja kunnioittaen, ja meidän vastuullinen tehtävämme on kehittää tuotteita, jotka aidosti hyödyttävät ihoa läpi ihmiselämän.

ME KAIKKI IKÄÄNNYMME

Elimistömme tuottaa runsaita määriä kasvutekijöiksi kutsuttuja proteiineja syntymästä aikuisikään. Kasvutekijät ovat signaalimolekyylejä, jotka kommunikoivat solujen kanssa ja kehottavat niitä korjaamaan, uudistumaan tai jakautumaan. EGF (epidermaalinen kasvutekijä) on yksi ihosolujen tärkeimmistä kasvutekijöistä, joka auttaa soluja tehostamaan kollageenin ja elastaanin tuotantoa ja lisäämään ihon kosteudensitomiskykyä, mikä pitää ihon terveenä, kiinteänä ja nuorekkaana. Kun aikuistumme, kasvutekijöiden tuotanto hiipuu. Sen seurauksena solujen uudistuminen ja korjautuminen hidastuu, mikä lopulta vaikuttaa myös ulkonäköömme. Kun täytämme 20 vuotta, ihon kiinteys alkaa vähetä yhden prosentin vuositahtia, ja menopaussin aikana se voi vähetä jopa 30 prosenttia. Iho alkaa riippua ja ohuet juonteet ja rypyt tulevat esiin.

VIHREÄÄ URAAUURTAVAA TIEDETTÄ

BIOEFFECT sai alkunsa, kun löysimme 10 vuoden tutkimuksen jälkeen tavan käsitellä bioteknisesti ohrassa ihmisen EGF:n kasvipohjaista toisintoa – siihen saakka EGF:aa oli kasvatettu yksinomaan bakteereissa tai sitä oli saatu ihmis- tai eläinkudoksesta. Meidän kasvipohjainen EGF:mme on ainutlaatuisen puhdasta ja sitä kasvatetaan Islannissa vulkaanisessa hohkakivessä ympäristöystävällisessä kasvihuoneessa, jolla on erittäin pieni hiilijalanjälki. Käytämme yksinomaan maalämpöä ja puhdasta pohjavettä. Islantilainen vesi kuuluu maailman puhtaimpien joukkoon, sillä se suodattuu vulkaanisten kivikerrosten läpi.

IKÄ ON OMISSA KÄSISSÄSI

Monet tekijät vaikuttavat ihon ikääntymiseen ja osaan niistä, kuten geeniperimään, emme voi vaikuttaa. Moneen asiaan voimme kuitenkin vaikuttaa: voimme tehdä terveellisiä elämänvalintoja, suojata ihoamme auringolta ja käyttää tehokkaita anti-aging-tuotteita. BIOFFECTin EGF-tuotteet ovat sekä puhtaita että tehokkaita. Ne täydentävät ihon omaa EGF-tuotantoa ja stimuloivat soluja uudistumaan, mikä lisää ihon uudistumista ja heleyttä ja samalla hidastaa ikääntymisprosessia. Olemme tehneet useita korkeatasoisia tutkimuksia, jotka vahvistavat tuotteiden tehon. Lisäksi myös riippumattomat kaksoissokkotestit ovat todistaneet objektiivisesti, että ihon paksuus ja kiinteys paranevat tavalla, johon muut kosmetiikkatuotteet eivät pysty – BIOEFFECTin käyttäjillä ihon paksuus lisääntyy jopa 60 % ja ihon kiinteys 30 %*.

VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN

BIOEFFECT on alusta saakka noudattanut yksinkertaista ja luonnollista periaatetta, jonka mukaan käytämme yksinomaan sellaisia raaka-aineita, jotka ihosolumme tunnistavat, jotka soveltuvat niille ja joista ne voivat hyötyä. Nykyaikaisessa kosmetiikassa on usein tuhansia raaka-aineita, mutta tarvitseeko ihomme todella kerroksittain kemikaaleja, jotka ovat ihosoluillemme vieraita ja joita ne osaavat käsitellä ja prosessoida vain rajoitetusti. Me olemme ylpeitä siitä, että käytämme tuotteissamme vain muutamia raaka-aineita. Meidän palkittu BIOEFFECT EGF -seerumimme on valmistettu yksinomaan seitsemästä raaka-aineesta ja me tunnemme jokaisen ainesosan hyödyt, toiminnan ja tarpeellisuuden. BIOEFFECT ei koskaan käytä eläinperäisiä raaka-aineita eikä ihmissoluista tuotettuja raaka-aineita. Tuotteemme soveltuvat kaikille ihotyypeille iästä, sukupuolesta, etnisyydestä tai ihonväristä riippumatta.

*29 naista käytti 8 viikon ajan tuotetta kasvojen toisella puolella, Anti-Aging Medical -konferenssi Monte Carlossa huhtikuussa 2014.

BIOEFFECT TUOTTEET EIVÄT SISÄLLÄ MITÄÄN SEURAAVISTA AINESOSISTA:

  • Animal-based ingredients, including fats, oils and musks
  • Benzalkonium chloride
  • Benzaphenone and derivatives
  • BHA
  • BHT
  • Bisphenol
  • Butoxyethanol
  • Chemical Sunscreens
  • Coal tar ingredients
  • DEA-related indredients
  • Dibutyl phthalate
  • Essential oils
  • Ethanolamines (MEA/DEA/TEA)
  • Formaldehyde
  • Formaldehyde-releasing preservatives
  • Fragrance, synthetic or natural (serums)**
  • Hydroquinone
  • Mercury compunds
  • Methyl cellosolve
  • Methylchloroisothiazolinone
  • Methylisothiazolinone
  • Oxybenzone
  • Parabens
  • Petrolatum
  • Phthalates
  • Resorcinol
  • Siloxanes
  • Sulfates (SLS/SLES)
  • Toluene
  • Triclosan
  • Triclocarban
**BIOEFFECT Daytime cream is the only exception to the rule; the formula is mildly fragranced but contains fewer ingredients than day creams do in general. A new fragnance-free formulation is in the works.